Reilun kuukauden päästä on jälleen valtakunnallinen vanhustenviikko, mutta olisi väärin jättää ikäihmisten asiat vain yhden viikon varaan. Aluetutkimuksen ammattilainen Timo Aro nosti vastikään puheenvuorossaan esiin pysäyttävän tiedon: Suomessa on kahdenkymmenen vuoden päästä 400 000 ikäihmisiä enemmän kuin nyt.
Erityisesti Itä-Hämeen väestön ennustetaan ikääntyvän. Tämä vaatii tietenkin tarkastelemaan ikäihmisten vointia ja poikkeusolon oppeja.
Meidän tulee oppia keväästä, jolloin yli 70-vuotiaita kehotettiin välttämään kodin ulkopuolella liikkumista. Moni ikäihminen koki, että yksinäisyys oli liikaa, mutta liian harva sanoi sen ääneen tuntemattoman viruksen pelossa.
Lisäksi mekaaninen ja alhainen ikäraja liikkumisrajoituksille koettiin maalaisjärjen vastaisena. Moni 70-vuotias on elämänsä kunnossa, pitää huolta lapsenlapsistaan tai pyörittää esimerkiksi sukutilan arjen rutiineja. Jos uusia rajoituksia tarvitaan, niiden pitää olla alueellisia ja yksilöllisempiä.
Koko Suomen laajuista yhteiskunnan sulkua pitää kaikin keinoin välttää talouden ja mielenterveyden vuoksi.
Koronavirus jyllää edelleen eikä rokotetta vielä ole. Nyt tärkeintä on pitää tauti kurissa. ”Testaa, jäljitä, eristä ja hoida”-ohje toimii paperilla, mutta ei vielä tosielämässä.
Tämä pitää nopeasti saada kuntoon joustavasti, yksityistä ja julkista palvelua hyödyntäen. Myös budjettiriihestä pitää saada päätöksiä ihmisten työllistämiseksi ja sitä kautta talouden tasapainottamiseksi, jotta kuntataloutta voidaan laittaa kuntoon ja laskut maksaa.
Työ on kestävin tapa torjua eriarvoisuutta ja osattomuutta. Talous- ja työllisyyskeskustelun lomassa jää helposti vähemmälle huomiolle työelämän ulkopuolella olevien hyvinvointi.
Sote-kentältä tulee nyt viestiä ikäihmisten pahentuneista arjen lieveilmiöistä poikkeusolojen myötä. Tarve mm. mielenterveyden, päihderiippuvuuksien ja arjessa jaksamisen tuelle on ilmeinen. Näyttää siltä, että palveluvalikoimaa pitäisi vahvistaa erityisesti ikäihmisten sosiaalityöllä.
Ikäihmisten mielenterveyden tuki on pitkälle järjestöjen varassa, sillä kunnallinen tuki on vähentynyt lähes olemattomaksi.
Korostamme hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä ja ymmärrämme ennaltaehkäisevää työtä paremmin, mutta talouden raami on tiukka ja ennaltaehkäisevän työn arvon laskeminen hapuilee. Varhaisella tuella säästämme kalliit kustannukset, mutta sen näkyväksi tekeminen ei ole yksinkertaista.
Kun esimerkiksi 66 prosenttia kansalaisopistojen kursseista peruttiin keväällä koko maassa, monen ikäihmisen arki muuttui. Monella paikkakunnalla tilalle ei löytynyt vaihtoehtoisia tapoja vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa ja kehittää itseään. Mielenterveys ei ole itsestäänselvyys, vaan myös mieltä tarvitsee jumpata ikään katsomatta.
Opimme keväästä sen, että sote-lait eivät riittävällä tavalla turvaa ikäihmisten mielen kuntoutusta ja sivistystyötä. Tämä oppi on tarpeen vanhuspalvelulakia uudistettaessa. Ikäihmisten hyvinvointi-investoinnit ovat rahaa, jonka avulla voimme auttaa kuntalaisia pysymään turvassa.
Myös ikääntymisestä käytävään keskusteluun tulee tuoda positiivisuutta. Meidän tulee lisätä ymmärrystä siitä, mitä muistisairaana eläminen tarkoittaa, millaisia tarpeita on omaishoitajilla ja miten ikäihminen oppii ja voi antaa paljon itseään nuoremmille sukupolville.
Ikääntymisen tukena järjestettävä päivä- ja virkistystoiminta auttaa mieltä ja kehoa pysymään kunnossa ja ennaltaehkäisee muistisairauksien syntymistä. Myös asuinympäristön tulee tuottaa myönteisiä kohtaamisia ja kannustaa juttelemaan naapurin kanssa.
Kirjoitus on julkaistu Itä-Hämeessä 8.9.2020.