Johtava sivistyspuolue 2030

Jo sata vuotta sitten Keskustassa linjattiin, että ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken uudistuksen pohjaksi. Aikana, jolloin ääripäät korostuvat yhteiskunnassa ja esimerkiksi ihmisoikeudet eivät ole itsestään selvä asia, tämä periaate on ajankohtaisempi kuin koskaan.     On aika rakentaa Keskustan sivistyspolitiikan isoa kuvaa. Koulutus periytyy edelleen 2020-luvun Suomessa, jonka vuoksi meillä on myös ylisukupolvista pahoinvointia. … Lue lisää