Uudet MAL sopimukset maalisuoralla – rahaa Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seuduille

Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seudut sekä valtio pääsivät vihdoin sopimukseen alueiden kehittämisestä. Sopimukset hyväksytään vielä  valtioneuvostossa ja kunnissa.  Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimus solmitaan näissä kolmessa kaupungissa nyt ensimmäistä kertaa. Sopimukset syntyvät 12-vuodeksi eli ne ovat voimassa vuoteen 2031 asti. Aiemmin sopimuskaupunkeja on ollut Suomessa vain kuusi, mutta nyt sopimukset laajennetaan kaikkiin yli 100 000 asukkaan kuntiin.

 

– Vein asiaa eteenpäin hallitusneuvotteluissa ja olen ollut mukana Lahden seudun paikallisissa neuvotteluissa. Sopimuksen saaminen ei ollut helppo harjoitus, joten iloitsen sen valmistumisesta. Esimerkiksi Lahden seudulle tämä on merkittävä asia lisäten seudun kilpailukykyä ja elinvoimaa. Yrittäjät hyötyvät sopimuksen myötä mm. uudesta infrastruktuurista, kuntalaiset joukkoliikenteestä ja uusista työpaikoista sekä kunnat mm. rakentamisen ja kunnallistekniikan tuista. Sopimukseen sisältyy monia tulokulmia ja toivon kuntien ottavan sen ilolla vastaan, Kemppi kuvailee.

 

Sopimusten tavoitteena on parantaa kaupunkiseutujen toimivuutta ja kilpailukykyä sekä kaupunkiseutujen tasapuolista kehittämistä. Sopimuksissa määritetään esimerkiksi tavoitteet lähivuosien maankäytön kehittämiselle ja asuntotuotannolle sekä liikenneverkon keskeiset kehittämishankkeet.

 

– Esimerkiksi Lahden sopimuksessa on useita alueen voittoja, joihin on sidottu myös rahaa. Yhtenä kärkitoimenpiteenä on tarjota mahdollisuuksia monipuoliseen ja monipaikkaiseen asumiseen. Valtio tulee jatkossa tukemaan puurankentamista käynnistysavustuksilla sekä kunnallistekniikan rakentamista tuetaan keskusta- ja joukkoliikennevyöhykkeiden asuntoalueille sekä täydennysrakentamisessa. Myös tukea kevyenliikenteen kehittämiselle on kohdennettu MAL-seuduille, Kemppi iloitsee.

 

Rahoituksen osalta kunnat käyttävät toimenpiteisiin saman summan, kun valtiolta saavat. Jo pelkästään useamman kunnan valmistelutyö on tuottanut paljon hyvää sopimuskaupunkeihin, kun seudulliset tavoitteet on kiteytetty paperille.

 

– Kävelyn ja kevyen liikenteen infrastruktuurin parantamiseen on tarvetta. 313-tien kevyen liikenteen väylään tulee löytyä rahaa ja tahtoa, kun rahoitusta kohdennetaan. Myös keskeiset reitit, kuten valtatie 24 ja valtatie 12 tarvitsevat huomiota, Kemppi toteaa.