Hallituksen ja eduskunnan kanta ennallistamiseen on selkeä ei – metsien ennallistaminen olisi EU:lta härski temppu

Euroopan komission esitys ennallistamisesta on keskusteluttanut kuluneena viikkoina. Myös eduskunta ja valtioneuvosto ovat ottaneet asiaan kantaan useaan otteeseen. Hallitus tiukensi kantansa keskiviikkona vastauksella välikysymykseen. Eduskunnan maa- ja metsätalous-, ympäristö-, talous- ja perustuslakivaliokunnat ovat antaneet lausuntonsa asiaan. Kaikilla oli selvä kanta, ennallistamisasetusta ei voida hyväksyä tällaisenään. Valiokuntien lausumien pohjalta suuri valiokunta muodostaa Suomen virallisen kannan viipymättä. … Lue lisää

Keskustan kansanedustaja kemppi: lähikoululisä tarvitaan kortteli- ja kyläkoulujen turvaksi

Ylen uutiset nostivat eilen lähikoulujen lakkauttamisen yhdeksi pääuutiseksi. Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi kiittää mediaa ja järjestöjä, kuten Suomen Kylien työryhmää lähikouluista puhumisesta ja lähikoulujen taloudellisen tuen avauksesta.   – Olen itse kunnanvaltuuston puheenjohtajana huomannut, että kortteli- ja kyläkoulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin perustein, vaikka tilastot eivät puhu tämän puolesta. Valtakunnallisesti peruskouluja on näivetetty samalla, kun … Lue lisää

Päätösvalta metsistä kuuluu meille, ei EU:lle

Metsistä on jälleen puhuttu, kun kokoomus jätti välikysymyksen hallitukselle. Kysymys koski telkkaristakin tuttua Komission ennallistamisasetusta. On tosiasia, että metsäasioissa EU sanelee, unohtaa jäsenvaltioiden osallistamisen ja ylittää härskisti toimivaltansa. Vastuu on kuitenkin yhteinen. Suomi elää maasta ja metsistä. Metsiä ja muita kotimaisia luonnonvaroja pitää pystyä käyttämään kestävästi, jotta Suomi on omavarainen ja saamme raaka-aineita esimerkiksi muovin … Lue lisää

Sote-alalle tarvitaan työvoiman kasvusopimus

Tänään julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön teettämä ammattibarometri. Valtakunnan tasolla työvoimapula-ammateiksi määriteltiin yhteensä 56 ammattia 200 keskeisestä ammatista. Barometrin mukaan erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tarvitaan lisää. Vaikein tilanne on lähihoitajien, sairaanhoitajien, sosiaalityön erityisasiantuntijoiden, varhaiskasvatuksen opettajien, erityisopettajien, puheterapeuttien, yleislääkärien, kodinhoitajien, psykologien ja hammaslääkärien rekrytoinneissa. Lisäksi on uusiutunut vaikeus löytää rekrytoitavia ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiksi.   Kaikki kivet … Lue lisää