Nostimme Itä-Hämeen ja Padasjoen yritystukia

Hallitus on tänään tehnyt päätöksen, jonka myötä Päijät-Hämeen pohjoiset kunnat Heinola, Hartola, Sysmä ja Padasjoki nousevat korotettujen aluetukien piiriin. Aluetuella pyritään tasaamaan alueiden kehittyneisyyseroja sekä tukemaan alueiden positiivista kehitystä. – Päätös on aluepolitiikan riemuvoitto. Kiitos elinkeinoministeri Mika Lintilälle tästä isosta päätöksestä. Päätös tarkoittaa sitä, että yritykset voivat saada näillä alueilla investointeihinsa korkeamman EU-tuen. Tämä on … Lue lisää

Koheesiorahakiista ratkesi Kanta-Hämeen voitoksi

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on tänään linjannut EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027- rahoituksen alueellisen jaon suuntaviivoista. Alueellisessa jaossa kohdennetaan EAKR, ESR ja JTF-tukia maakunnittain eteenpäin jaettavaksi. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (Kesk.) johdolla valmisteltu päätös kasvatti haettavana olevaa rahoitusta Kanta-Hämeessä.   – Tämä oli iso päätös seitsemäksi vuodeksi eteenpäin, sillä Kanta-Hämeen rahoitus tuplattiin 42 … Lue lisää

Ville Skinnari (sd.) ja Hilkka Kemppi (kesk.): Koheesiorahoissa edunvalvonnan voitto Päijät-Hämeeseen

Valtioneuvosto on tänään linjannut EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman “Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027” rahoituksen alueellisen jaon suuntaviivoista. Alueellisessa jaossa kohdennetaan EAKR, ESR ja JTF-tukia maakunnittain eteenpäin jaettavaksi. Talouspoliittisessa ministeriryhmässä hyväksytty elinkeinoministeri Mika Lintilän johdolla valmisteltu päätös kasvatti haettavana olevaa rahoitusta Päijät-Hämeessä. – Tämä oli iso päätös, kun EU:n alue- ja rakennerahoista linjattiin seitsemäksi vuodeksi. … Lue lisää