Jätin talousarvioaloitteita määrärahoista Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen hankkeiden eteenpäinviemiseksi

Hallitus on julkaissut ehdotuksensa vuoden 2023 talousarvioksi. Olen jättänyt talousarvioon määrärahaesityksiä, joiden avulla voimme vahvistaa Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen elinvoimaa. Jätin vuoden 2023 talousarvioon seuraavat aloitteet: Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä  Kalkkistentien (Mt 3142) kunnostamiseen Asikkalassa (400 000 euroa) Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä   Liikolantie (Mt 15044) kunnostamiseen Sysmässä (300 000 euroa) Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä   Pätiäläntien (Mt 14143) kunnostamiseen Asikkalassa … Lue lisää

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Kemppi julkaisi kahdeksan kohdan ryhtiliikkeen Keskustalle – Suomeen mahtuu vielä miljoona kepulaista

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi on julkaissut oman työkirjansa “Reissuvihkon” Keskustan tulevaisuudelle. Kempin reissuvihkon sisällössä tartutaan niin keskustan toiminnan uudistamiseen kuin ajankohtaisen politiikan kipukohtiin.       Keskusta tarvitsee yhteistä suuntaa ja tulevaisuususkoa. Tämä on minulle kirkastunut, kun olen kiertänyt ympäri Suomen. Puolueen viimeinen vuosikymmen on mennyt persuja ja vihreitä vahtiessa. Se on ollut … Lue lisää

Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi luopuu tehtävästään 

Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) ei ole käytettävissä Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi enää kesäkuun paikkaneuvotteluissa. Kemppi on johtanut Asikkalan kunnanvaltuustoa vuodesta 2017. Kemppi aikoo jatkaa valtuustossa normaalisti kunnanvaltuutetun tehtävässä, toimia aluevaltuutettuna sekä työssä Eduskunnassa toisen kauden kansanedustajana. Asikkalan kunnanvaltuuston tavanomaiset paikkaneuvottelut käydään jälleen valtuustokauden ollessa puolessavälissä kesäkuussa.   – En ole käytettävissä Asikkalan … Lue lisää

Valtatie 24 kehittäminen vaatii yhteistä työtä

Käynnistin kaksi vuotta sitten Päijät-Hämeen maakuntaliiton kanssa hankkeen, jonka tarkoitus on edistää VT24 pitkäjänteistä kehittämistä. Työhön on osallistunut aktiivisesti seitsemän kuntaa, kolme maakuntaliittoa, kaksi ELY-keskusta ja monta muuta toimijaa. On selvää, että valtatien kehittäminen on edellytys elinvoiman kasvulle kolmen maakunnan alueella.  Tavoitteenamme on nopeuttaa työssäkäyntiä sekä lisätä yritystoimintaa.  Olen toiminut työryhmän puheenjohtajana, jonka vuoksi järjestin myös … Lue lisää

Asikkalan luottamuspaikat on jaettu – Kemppi jatkaa valtuuston puheenjohtajana

Uusi Asikkalan kunnanvaltuusto kokousti Vääksyn liikuntahallilla maanantaina 9.8. ensimmäistä kertaa. Kokouksessa tehtiin myös henkilövalintoja. Hilkka Kemppi (kesk.) jatkaa valtuuston puheenjohtajana yksimielisesti. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin niin ikään jatkokaudelle Tuomo Riihilahti (kok.) ja toiseksi Juri Nieminen (koku.). Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Ilkka Viljanen (kok.). Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Vahto (kesk.) ja toiseksi Arto Mielonen (ps).   – … Lue lisää

MAL-sopimus vauhdittaa Lahden seudun kasvua

Lahden seutu ja valtio ovat päässeet viimein sopuun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimuksesta.  Sopimuksella tuetaan kaupunkiseudun kuntien sekä kuntien ja valtion välistä yhteistyötä yhdyskuntarakenteen ohjauksessa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisessa.   Olen ollut viemässä asiaa eteenpäin hallitusneuvotteluista lähtien, koska olen pitänyt sopimuksen saamista erittäin tärkeänä niin seudun kilpailukyvyn kuin elinvoiman kannalta. Yrittäjät hyötyvät sopimuksen … Lue lisää

Uudet MAL sopimukset maalisuoralla – rahaa Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seuduille

Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seudut sekä valtio pääsivät vihdoin sopimukseen alueiden kehittämisestä. Sopimukset hyväksytään vielä  valtioneuvostossa ja kunnissa.  Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimus solmitaan näissä kolmessa kaupungissa nyt ensimmäistä kertaa. Sopimukset syntyvät 12-vuodeksi eli ne ovat voimassa vuoteen 2031 asti. Aiemmin sopimuskaupunkeja on ollut Suomessa vain kuusi, mutta nyt sopimukset laajennetaan kaikkiin yli 100 000 … Lue lisää

Päijät-Häme kiilasi kasvuun kiinni – lisää koulutuspaikkoja

Elämme ratkaisevia hetkiä. Nuoret eivät tilastojen mukaan enää palaa takaisin kotiseuduilleen, jonka vuoksi meidän tulee kasvattaa Päijät-Hämeen pitovoimaa korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisäämällä. Nuorten muuttoaaltoon on syytä herätä, sillä pelkkä vauvanteko-ohjeiden jakaminen nuorille naisille ei meitä pelasta. Koulutuspaikkojen lisääminen on parasta aluepolitiikkaa. Yritykset tarvitsevat osaajia Suomesta ja ulkomailta, nuoret pääkaupunkiseutua edullisempaa asumista ja kunnat … Lue lisää