Miksi hallitus ei lunasta vaalilupauksiaan sähkön hinnan ollessa ennätyslukemissa?

Tänään saamme todistaa täysin kohtuutonta sähkön hintaa, kun hinta kipuaa yli kahteen euroon kilowattitunnilta. Monessa kodissa tilanne on talouden kannalta kestämätön ja teollisuuden kilpailukyky joutuu koville. Sähkön hinnan nousun taustalla on useita tekijöitä. Kysyntää ovat kasvattaneet muun muassa poikkeukselliset sääolot.  Kokoomus ja perusuomalaiset lupasivat ennen vaaleja, että heidän malleillaan sähkön huippuhinnat puolittuisivat. Myös perussuomalaisten Ville … Lue lisää

Hallituksen tulee toteuttaa vaalilupauksensa sähkön huippuhintojen puolittamisesta 

Alkuviikon uutisointia hallinnut sähkön hintapiikki muistuttaa, ettei energiakriisi ole ohitse. Suomen sähkömarkkinoilla on samanaikaisesti useita häiriötekijöitä, jotka ovat moninkertaistaneet sähkön hinnan. Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi vaatii eduskuntaryhmän kesäkokouksessa hallitusta toimimaan arvaamattomien sähkönhintojen tasaamiseksi.     Viime joulukuussa kokoomus lupasi, että heidän mallillaan sähkön huippuhinnat tippuisivat puoleen. Myös perussuomalaiset lupasivat, että sähkön hinta laskee puolueen esittämällä uudella mallilla. … Lue lisää

En hyväksy kotien pakkoremontteja

Euroopan parlamentissa äänestettiin neuvottelukannasta rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin. Direktiivi sisältää ehdotuksia rakennusten energiakulutuksen leikkaamisesta ja on nykyisessä muodossaan ongelmallinen. – Olen järkyttynyt Euroopan parlamentin sekoilusta, joka johtaa pahimmillaan ihmisten kotien pakkoremontteihin. Suomessa inflaatio syö kukkaroiden ostovoimaa ja tilanne on tiukka jo nyt. Suomessa lämmitys on sen verta arvokasta, että ihmiset kyllä tehostavat energiatehokkuutta mitä pystyvät. Onneksi myös … Lue lisää

Kumipyöräliikennettä ja maataloutta auttava paketti tulee tarpeeseen

Hallitus pääsi sopuun energian kovaa hinnannousua pehmentävästä paketista, joka sisältää kolme isompaa täsmätoimea:  työmatkatukivähennystä korotetaan, ammattidiesel otetaan käyttöön ja maatalouden kiinteistövero poistetaan vuodelle 2022.   Työssäkäynnin tulee olla aina kannattavaa ja sitä tukeaksemme tuemme työssä käyviä suomalaisia työmatkavähennyksen avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että matkakuluvähennyksen enimmäismäärää korotetaan vuoden 2022 verotuksessa 7.000 eurosta 8.400 euroon ja kilometrikohtaista … Lue lisää

Kumipyöräliikennettä ja maataloutta auttava paketti tulee tarpeeseen

Hallitus pääsi sopuun energian kovaa hinnannousua pehmentävästä paketista.  Kansanedustaja Hilkka Kemppi (Kesk.) kiirehti kiittämään täsmätoimien kolmen kärkeä. Työmatkatukivähennystä korotetaan, ammattidiesel otetaan käyttöön ja maatalouden kiinteistövero poistetaan vuodelle 2022.     Korkea polttoaineiden hinta on herättänyt keskustelua. Nyt liikkumisen kustannuksia helpotetaan. Kemppi jätti helmikuun alussa kirjallisen kysymyksen ammattidieselin käyttöönotosta yhdessä viiden keskustan kansanedustajan kanssa. Polttoaineiden kustannusten … Lue lisää

Saimme Lahteen miljoonien energiatuen, jonka tähti on Viking Maltin lämpöpumpputeknologia  

Kansanedustaja Hilkka Kemppi iloitsee työ- ja elinkeinoministeriön tekemästä 3,2 miljoonan euron tukipäätöksestä Viking Malt Oy:n Lahden mallastamoon. Yritykseen tehdään lämpöpumpputeknologiaan perustuva energiaratkaisu ja rakennetaan eräänlainen älysähköverkko.     – On tärkeä voitto, että hallitus satsaa biotalouteen ja uudenlaisten energiaratkaisujen edistämiseen Lahden seudulla. Tämä on seurausta muun muassa keskustalaisten kansanedustajien ja edellisen Juha Sipilän hallituksen määrätietoisesta työstä kestävämmän energiapolitiikan hyväksi. Ajoituskin … Lue lisää