Jätin talousarvioaloitteita määrärahoista Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen hankkeiden eteenpäinviemiseksi

Hallitus on julkaissut ehdotuksensa vuoden 2023 talousarvioksi. Olen jättänyt talousarvioon määrärahaesityksiä, joiden avulla voimme vahvistaa Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen elinvoimaa. Jätin vuoden 2023 talousarvioon seuraavat aloitteet: Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä  Kalkkistentien (Mt 3142) kunnostamiseen Asikkalassa (400 000 euroa) Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä   Liikolantie (Mt 15044) kunnostamiseen Sysmässä (300 000 euroa) Talousarvioaloite  määrärahan lisäämisestä   Pätiäläntien (Mt 14143) kunnostamiseen Asikkalassa … Lue lisää

Jokaisen kunnan oma sote-keskus ei ole mahdoton tavoite, jos tahto lähipalveluihin löytyy 

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuivat 18 viikkoa sitten. Kannatin uudistusta eduskunnassa, sillä Kanta-Häme on maakuntien neljänneksi suurin voittaja. Rahanjaon osalta kateellisia maakuntia siis riittää. Sen vuoksi olen järkyttynyt siitä, että Oma Hämeen hallituksen enemmistö tuki viranhaltijoiden näkemystä alueen sote-keskusten keskittämisestä. Kanta-Hämeessä ollaan valitsemassa ideologinen keskittämisen polku sen sijaan, että lähipalveluiden arvo tunnistettaisiin. Suunta on väärä ja toivon, … Lue lisää

Jokioisten asia ei riekkumalla etene 

Totesin Jokioisten Tietotalolla marraskuussa olevani ylpeä siitä, että pitkän vaikuttamistyön tuloksena ministeri Leppä päätti tehdä Jokioisista maataloustutkimuksen keskuksen, jonne nousee uusi moderni tutkimusnavetta. Kävin nykyisessä Luonnonvarakeskuksen navetassa vierailulla  ja vakuutuin siitä, että Jokioinen on oikea paikka tutkimustyölle.   Sitten tulivat sota ja Putinin hinnat. Kaiken kaikkiaan hankkeen hintalappu on noussut alkuperäisestä kustannusarviosta yli puolella. Tässä … Lue lisää

Historiallinen työvoimapommi uhkaa huoltovarmuutta

Hämeen vaalipiirin alueella sata alaa kärsii akuutista työvoimapulasta. Tämä käy ilmi tuoreesta ammattibarometrista.  Tilanne on historiallisen haastava ja vaikeuttaa paitsi yritysten ja julkisen sektorin kasvua, mutta myös yritysten toimintaa ja esimerkiksi laadukasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä palveluiden saatavuutta.   Olen huolissani osaajapulan myötä myös Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen huoltovarmuudesta. Sosiaali- ja terveysalan toiminta ja erityisesti ruoan- … Lue lisää

Tahtotila on vahva retkeilyalueverkoston kehittämiseksi

Kansanedustaja Hilkka Kemppi jätti syyskuussa Eduskunnassa kirjallisen kysymyksen yhdessä 16 muun kansanedustajan kanssa valtion retkeilyalueverkoston vahvistamista. Kemppi halusi kuulla, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä retkeilyalueverkoston kehittämiseksi. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän vastaus saapui eduskuntaan tänään.   Vastauksessaan maa- ja metsätalousministeri lupaa, että valmisteilla olevassa luonnon virkistyskäytön strategiassa tullaan esittämään valtion retkeilyalueverkoston vahvistamista. Vastauksesta käy ilmi, … Lue lisää

Koheesiorahakiista ratkesi Kanta-Hämeen voitoksi

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on tänään linjannut EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027- rahoituksen alueellisen jaon suuntaviivoista. Alueellisessa jaossa kohdennetaan EAKR, ESR ja JTF-tukia maakunnittain eteenpäin jaettavaksi. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (Kesk.) johdolla valmisteltu päätös kasvatti haettavana olevaa rahoitusta Kanta-Hämeessä.   – Tämä oli iso päätös seitsemäksi vuodeksi eteenpäin, sillä Kanta-Hämeen rahoitus tuplattiin 42 … Lue lisää

Historiallinen sote-uudistus parantaa rahoitusta 

Eduskunta on tänään hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen. Sote-uudistuksen läpivieminen on ollut keskustalle yksi tämän hallituskauden tärkeimmistä tavoitteista.    – Tänään on historiallinen päivä.  Useat hallitukset ovat eri vuosina yrittäneet saada tarpeellista uudistusta maaliin ja Marinin hallituksen johdolla on tähän viimein päästy. Sote-uudistuksen toteutuminen varmistaa toimivat ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialle Suomeen, Kemppi iloitsee.    Sote-uudistuksen rahoitus perustuu … Lue lisää

Liikunnan rahat Hämeenlinnaan ovat juhlan paikka

Tiistaina 20.4. julkaistiin valtion liikuntapaikkarakentamisen avustukset. Kanta-Hämeessä avustusta on myönnetty 600 000 euroa Hämeenlinnan Kaurialan yläkoulun liikuntasalille.  Kaiken kaikkiaan tukea jaetaan yli 30 miljoonaa euroa kaikkien suomalaisten lähiliikkumisen mahdollisuuksiin ja tätä kautta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.   Harrastukset suojaavat elämän kolhuilta. Olin puhumassa Sosiaalialan osaamiskeskus Verson lapsiperheköyhyyden ilmiöpöytäkiertueen lopputilaisuudessa. Puheeni kärjeksi nousi harrastukset, sillä niiden … Lue lisää

Kiitos Hallitukselle – Suomen poliisikoirien koulutukseen satsataan Hämeessä 

Hallitus päätti tänään Hämeenlinnassa sijaitsevan poliisiammattikorkeakoulun poliisikoiralaitoksen toimitilojen peruskorjaamisesta. Tilojen saattamisesta nykyaikaiseen poliisikoirakoulutuksen vaatimalle tasolle vaadittiin jo vuonna 2017, kun Poliisihallitus teki päätöksen koulutuksen säilymisestä Hämeenlinnassa.  Korjauksen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2022 huhtikuun lopussa.     – Kiitos hallitukselle satsauksesta Hämeen poliisikoirakoulutukseen. Tilojen kunnostamiselle on ilmeinen tarve, sillä poliisikoirakoulutus tapahtuu tällä hetkellä pääosin väistötiloissa. Hankkeen toteutumisen … Lue lisää

Hallituksen Sote-sopu on saavutettu ja sitä on parannettu vastaamaan rahan tarpeeseen 

Tänään on historiallinen päivä. Hallitus on päässyt sopimukseen yli 15-vuotta valmistellun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen yksityiskohdista. Lausuntokierroksella hallituksen esitykseen saatiin 700 vastausta, joiden pohjalta esitystä on korjattu mm. rahoituksen, maakunnan itsehallinnon ja monituottajamallin eli yritysten huomioimisen osalta. Uudistuksen tarkoituksena on turvata suomalaisille sote- palvelut asuinpaikasta riippumatta. Palveluihin tulee päästä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta saamme kevennettyä … Lue lisää