Hallitusohjelmassa tulee ratkaista Väestökriisi

Hallitusohjelmaa rakennetaan kriisien keskellä, mutta yksi kriisi tuntuu unohtuvan. Väestökriisi on inflaation ja kestävyysvajeen juurisyy, mielenterveyden taustamuuttuja sekä hyvän perhepolitiikan mittari. Suomesta puuttuu puoli miljoonaa ihmistä, jotta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus olisi turvattu. Siksi uuden hallituksen keskeisin tehtävä on kääntää Suomen väestönkehitys vihdoin kasvu-uralle. On velvollisuutemme rakentaa tulevaisuutta, jossa perheiden lapsilukutoive voi toteutua. Onneksi lapsihaaveiden esteet ovat … Lue lisää

Lapsettomuushoitoja ja adoptiota on helpotettava vauvahaaveiden tukemiseksi 

Syntyvyys on kriittinen kysymys suomalaisten hyvinvoinnin sekä Suomen talouden ja tulevaisuuden kannalta. Helsingin Sanomat uutisoi (HS 27.1.), että Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen valossa syntyvyys jatkoi nousuaan myös viime vuonna. Huomionarvoista uutisessa oli myös Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirchin kommentti siitä, ettei edelleenkään perheiden toivottu lapsilukutoive toteudu.   Politiikalla tulee kyetä vastaamaan perheiden lapsilukutoiveiden toteutumiseen. Mikään ei ole … Lue lisää