Nuorten tulevaisuuspaketti hyväksytty – kiitos hallitus!

Hallituksen perjantaina julkaisemassa toisessa lisätalousarviossa on tärkeitä panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Hallitus esittää 58 miljoonaa euroa esi- ja perusopetukseen, 26 miljoonaa euroa ammatilliseen koulutukseen ja 17 miljoonaa euroa lukiokoulutukseen. Lisäpanostuksia laitettaan niin oppilaitoksissa tapahtuvaan nuorisotyöhön, harrastamisen Suomen malliin kuin Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu ja Liikkuva aikuinen -ohjelmien uusstarttiin. Lisäksi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuden … Lue lisää

Koronan myötä kasvanut pahoinvointi näkyy nuorten henkirikoksina 

Suurin osa nuorista Suomessa voi hyvin. Huolta kuitenkin herättää viime päivien uutisointi nuorten pahoinvoinnista, joka erityisesti pääkaupunkiseudulla on johtanut joidenkin nuorten osalta äärikäytökseen – väkivaltaan.  Myös poliisien tilastot vahvistavat kehityskuvaa, sillä nuorten tekemien henkirikosten ja niiden yritysten määrässä on tapahtunut tänä vuonna muutos huonompaan suuntaan.   – Lasten ja nuorten pahoinvointiin on suhtauduttava vakavasti.  Korona on siirtänyt esimerkiksi päihteiden käytön kotioloihin. Samalla osassa perheistä on mielenterveyden haasteita … Lue lisää