Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat kohtuuttomia

Keskustan ryhmä jätti eriävän mielipiteen valtion vuoden 2024 talousarvioon sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Keskustan ryhmä tunnistaa julkisen talouden vaikean tilanteen ja tarpeen velkaantumisen hillitsemiselle. Ryhmän kansanedustajajäsenet Hilkka Kemppi ja Hanna-Leena Mattila eivät kuitenkaan hyväksy Orpon hallituksen tapaa sopeuttaa menoja leikkaamalla kaikista vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvasta ja palveluista. Hallituksen valinta kohdistaa leikkauksiaan erityisesti lapsiin ja perheisiin lisää turvattomuutta samaan … Lue lisää

Hoitajamitoituksen täyden toimeenpanon lykkääminen on välttämätöntä

Keskustalaiset sosiaali – ja terveysvaliokunnan jäsenet Hanna-Leena Mattila ja Hilkka Kemppi puoltavat hallituksen esitystä pysyttäytymisessä nykyisessä hoitajamitoituksessa 0,65 ikääntyneiden pitkäaikaisen ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Laki hoitajamitoituksesta 0,7 vanhusten ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä säädettiin viime hallituskaudella ja sitä tukivat kaikki puolueet. Lain oli määrä astua voimaan portaittain, mutta jo parin vuoden kuluttua todettiin vakavia haasteita saavuttaa hoitajamitoitus … Lue lisää

Hallitus tarjoaa märkää rättiä terveyskeskuksille

Omakotitalon kattoremontti syyssateiden aikaan on muistuttaneet minua keskustan kestävästä lupauksesta: tupa on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin olemme sen itse saaneet.   Miten tämä lupaus paremmasta huomisesta on mahdollista toteuttaa yhtälössä, jossa Suomea vaivaavat hitaasti hiipivät kriisit talouden ja väestön osalta, ja näkymä Ruotsista Lähi-itään on synkkä ja väkivaltainen?   Toisaalta juuri vielä ratkaisemattomat … Lue lisää

Pääministeri myönsi – hallituksen tavoitteena on keskittää sote-palvelut

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi ihmettelee kokoomuksen takinkääntöä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Sen sijaan että hallitus tarttuisi Keskustan kuuteen ehdotukseen turvata hyvinvointialueiden riittävä rahoitus sekä helpottaa sote-työntekijäpulaa, on hallitus päättänyt valita oudon linjan – keskittää tietoisesti sote-lähipalveluja kauemmas palveluja tarvitsevien ihmisten ulottuvilta. – Tässä kokoomuksen ja perussuomalaisten johtamalla hallituksella ja Keskustalla on selvä linjaero. Keskusta … Lue lisää

Ministeri Kaisa Juuson tapaamisessa tuotiin esille seniorineuvolan mahdollisuuksia

Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet kansanedustajat Hanna-Leena Mattila ja Hilkka Kemppi tapasivat 20.10.2023 sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson. Tapaamisen tavoitteena oli keskustella seniorineuvolakonseptin laajentamisesta valtakunnalliseksi malliksi yhteistyössä yli puoluerajojen. – Raahen seutukunnassa on tehty ikäluokkatarkastuksia jo 20 vuoden ajan rohkaisevin tuloksin. Kutsu lähetetään kaikille 68 vuotta täyttäneille, sillä eläkkeelle siirryttäessä on hyvä hetki tarkastella omia … Lue lisää

Keskustan ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa: Keskittäminen ei auta ketään

Nöyryys ei niskoja taita. Keskusta ei ole tänään täällä selittelemässä sotea parhain päin. Parannettavaakin on. Liian moni vielä ei pääse hoitoon. Liian monessa paikassa koulupsykologin vastaanotto puuttuu tai ensihoidon vasteajat paukkuvat. Liian harva valitsee tehdä sote-työtä. Kantaa vastuuta syntymästä, kuolemasta ja inhimillisestä elämästä. Mutta eikö ole viimein aika rehellisesti myöntää, että me olemme kaikki osallisia? … Lue lisää

Keskusta ei hyväksy, että hallitus leikkaa ensitöikseen vammaisilta

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tällä viikolla käsitellyt hallituksen esitystä vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämiseksi. Vammaispalvelulakia on valmisteltu useiden vaalikausien ajan. Lain voimaantulon siirtäminen eteenpäin heikentää vammaisten ihmisten asemaa ja perusoikeuksia eikä ole inhimillistä vammaisten ihmisten näkökulmasta.  Keskustan kansanedustajat Hilkka Kemppi, Hanna-Leena Mattila ja Pekka Aittakumpu ovat tyytymättömiä hallituksen päätökseen lykätä viime kaudella yksimielisesti hyväksyttyä lainsäädäntöä ja … Lue lisää

Lähipalveluiden ja sote-rahoituksen puolesta on taisteltava 

Suomessa on uusi hallitus ja hallitusohjelma. Jaan hallituksen huolen taloudesta, huoltovarmuudesta ja työnteon kannattavuudesta. Hallitus on sitoutunut vahvistamaan julkista taloutta 6 miljardia euroa. Mittakaava on sama, kuin minunkin ajattelussani, mutta toimeenpanossa tekisin toisenlaisia arvovalintoja.   Olen hämmästynyt hyvinvointialueiden positiivisista kannanotoista hallitusohjelmaan. Ohjelman suurin pettymys on nimittäin sosiaali- ja terveyspalveluiden massiiviset säästöt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra … Lue lisää

Lähipalveluiden puolesta on nyt taisteltava  

Suomessa on uusi hallitus ja hallitusohjelma. Jaan hallituksen huolen taloudesta, huoltovarmuudesta ja työnteon kannattavuudesta. Hallitus on sitoutunut vahvistamaan julkista taloutta 6 miljardia euroa. Mittakaava on sama, kuin minunkin ajattelussani, mutta toimeenpanossa tekisin toisenlaisia arvovalintoja.   Hallitusohjelman suurin pettymys on sosiaali- ja terveyspalveluiden massiiviset säästöt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra teki melkoisen takinkäännön luvatessaan vaaleissa, ettei sotesta … Lue lisää

Keskusta puolustaa jokaisen oikeutta lähipalveluihin

Eduskunta on asettanut Hilkka Kempin ja Hanna-Leena Mattilan keskustan edustajiksi sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Pekka Aittakumpu asetettiin valiokunnan varajäseneksi. Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmä järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajakseen kansanedustaja Hilkka Kempin. Kemppi on toisen kauden kansanedustaja Hämeestä.   Eduskunnassa käytiin valtioneuvoston tiedonannon pohjalta keskustelua pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmasta. Keskustalaiset toteavat, että hallitusohjelma sisältää kymmenen hyvää ja yksitoista … Lue lisää