Viron veromalli olisi hallitukselta nyt tervetullut yllätys yrityksille

Yhä useammassa suomalaisyrityksessä eletään epävarmempia aikoja. Suomen Yrittäjien mukaan yritysten odotukset taloudellisen tilanteensa kehittymisestä seuraavan vuoden aikana ovat heikentyneet maaliskuusta. Vaikka energiakriisi näyttää helpottaneen tilannetta, on korkojen nousu iskenyt kovaa myös yrittäjiin. Taloudellisesti tiukkoina aikoina panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ei pitäisi kuitenkaan jättää tekemättä.   Suomi tarvitsee tuottavuusloikan ja siksi toivon hallituksen ryhtyvän selvittämään … Lue lisää

Purran ja perussuomalaisten ulkomaisen työvoiman pelottelu on erityisesti yrityksiltä pois  

STT uutisoi tänään (8.2.) perussuomalaisten haluavan vähemmän opiskelijoita ulkomailta. Puolue haluaisi myös vähentää englanninkielisten tutkinto-ohjelmien aloituspaikkoja korkeakouluissa. Nämä tavoitteet on kirjattu puolueen maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan.   – Perussuomalaisten vaaliohjelma on kylmää kyytiä yrittäjille. Yrityksistä suurin osa on viestinyt jo pitkään osaavan työvoiman löytymisen olevan kasvun este. Yritykset luovat työpaikkoja ja pitävät Suomen taloutta pystyssä. Suomesta puuttuu … Lue lisää

Nostimme Itä-Hämeen ja Padasjoen yritystukia

Hallitus on tänään tehnyt päätöksen, jonka myötä Päijät-Hämeen pohjoiset kunnat Heinola, Hartola, Sysmä ja Padasjoki nousevat korotettujen aluetukien piiriin. Aluetuella pyritään tasaamaan alueiden kehittyneisyyseroja sekä tukemaan alueiden positiivista kehitystä. – Päätös on aluepolitiikan riemuvoitto. Kiitos elinkeinoministeri Mika Lintilälle tästä isosta päätöksestä. Päätös tarkoittaa sitä, että yritykset voivat saada näillä alueilla investointeihinsa korkeamman EU-tuen. Tämä on … Lue lisää

Venäläisestä kaasusta riippuvaisten yritysten jatkon turvaamiseksi on tehtävä tarvittava

Venäjän hyökkäyssota käynnisti kiivaan keskustelun maakaasun tulevaisuudesta. Kaasun hinta on noussut samaan aikaan, kun sen saatavuus on heikentynyt. Onneksi Suomi on pyrkinyt varautumaan kaasun loppumiseen kaikin mahdollisin keinoin valtioneuvoston varautumisen ministeriryhmän johdolla.   Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on kertonut Suomen valtion linjanneen omistajakantanaan, ettei suomalainen kaasuyhtiö Gasum maksa venäläisille sopimuskumppaneille ruplissa. Aiemmin vastaavassa tilanteessa olleilta … Lue lisää

Historiallinen työvoimapommi uhkaa huoltovarmuutta

Hämeen vaalipiirin alueella sata alaa kärsii akuutista työvoimapulasta. Tämä käy ilmi tuoreesta ammattibarometrista.  Tilanne on historiallisen haastava ja vaikeuttaa paitsi yritysten ja julkisen sektorin kasvua, mutta myös yritysten toimintaa ja esimerkiksi laadukasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä palveluiden saatavuutta.   Olen huolissani osaajapulan myötä myös Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen huoltovarmuudesta. Sosiaali- ja terveysalan toiminta ja erityisesti ruoan- … Lue lisää

Oikeusvaltion horjuttamista on tutkittava tarkemmin – Koronapassin käyttöönottavia yrityksiä ei voi maalittaa ilman seurauksia 

Eduskunta äänesti Koronapassin käyttöönotosta perjantaina viikon viimeisessä istunnossa selvällä enemmistöllä. Sitä ennen asiaa oli ruodittu muun muassa perustuslakivaliokunnassa useita viikkoja kuulen perusoikeuksien asiantuntijoita. Siitä huolimatta mediassa on uutisoitu mm. Asikkalan Vääksyssä sijaitsevasta Ranskalaisesta kyläkaupasta, joka joutui maalittamisen kohteeksi otettuaan koronapassin käyttöön viikonloppuna (IS 18.10. ja YLE 18.10.). Kansanedustaja Hilkka Kemppi on huolissaan tilanteesta ja vaatii … Lue lisää