Tasapainoa ja hyvää Suomen luonnon päivää

Tänään vietetään Suomen luonnon päivää, joka kokoaa meidät arvostamaan ainutlaatuista luontoamme. Olen viimeisen kuukauden aikana kiertänyt Suomen maakuntia ja se on avannut jälleen silmäni kotiseutuni ainutlaatuisuudelle. Asikkalasta kuljetetaan juomavesi miljoonalle suomalaiselle, Lahti toimii ensi vuoden Euroopan ympäristöpääkaupunkina, Heinolassa on harvinainen luonnon lintujen tarha ja mm. Kärkölä on tunnettu metsästysmaistaan. Päijät-Hämeessä on myös Suomen suurin viljaklusteri ja puhdasta ruokaa. Mikä olisi tärkeämpää kuin omavaraisuus ja huoltovarmuus.

 

 

 

Suomen luonnon päivänä moni suomalainen suuntaa metsään marjastamaan tai toteuttaa Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haastetta.  Metsän hyvinvointivaikutukset ovat tutkitusti kiistattomat. Jo kymmenen minuutin oleilu luonnossa alentaa sykettä ja vähentää stressihormoneja. Etätyöaika on mahdollistanut töiden tekemisen helpommin luonnon äärellä, joka auttaa keskittymään olennaiseen. Talousmetsien hoitaminen monimuotoisuutta vahvistaen taistelee myös ilmastonmuutosta vastaan parhaiten. Monimuotoinen, hyvin kasvava metsä sitoo tehokkaasti hiiltä ja kestää paremmin myrskyjä ja kasvituhoja.

 

 

Upeiden metsien lisäksi voimme Päijät-Hämeessä olla ylpeitä vesistöistämme. Virkistyskäytön lisäksi Päijänteestä saatava vesi on juomavetenä ja teollisuuden raaka-aineena elinehto pääkaupunkiseudulle. Vesistöihin ja pohjavesiin kohdistuvat uhat kuitenkin lisääntyvät ilmastonmuutoksen, kemikaalien sekä mikromuovien myötä. Puhtaiden pohjavesialueiden turvaaminen seuraaville sukupolville on ilman muuta tärkeintä.

 

 

Myös Korona on tutkimusten mukaan luonnontuote. Virus jyllää edelleen ja rokotetta ei vielä ole. Nyt tärkeintä on pitää tauti kurissa. Testaa, jäljitä, eristä ja hoida toimii paperilla, mutta ei vielä tosielämässä. Tämä pitää nopeasti saada kuntoon yksityistä ja julkista palvelua hyödyntäen. Jos uusia rajoituksia tarvitaan, niiden pitää olla alueellisia. Koko Suomen laajuinen yhteiskunnan sulku pitää kaikin keinoin välttää. Myös päätöksiä ihmisten työllistämiseksi ja sitä kautta talouden tasapainottamiseksi pitää saada budjettiriihestä ja siihen työhön olen sitoutunut. Finnairin ja monen muun ison yrityksen irtisanomisten lisäksi koronauhrien joukkoon ovat joutuneet UPM:n työntekijät. Jokaisen hallituspuolueen on työnnettävä kädet saveen ja laitettava asioita tärkeysjärjestykseen. Työ on kestävin tapa torjua eriarvoisuutta ja osattomuutta.

 

 

 

Luontoa ei voiteta sodalla vaan meidän täytyy muuttaa omaa toimintaamme. Moni hakeutui keväällä väljemmille vesille asumaan ja tekemään töitä.  Siihen pitää luoda paremmat mahdollisuudet esimerkiksi laajakaistarakentamisen kautta. Saavutettava lähiluonto tukee luonnossa liikkumista ja kestävän luontosuhteen muodostumista. Retkeilyreittien, paikoitusalueiden ja sisääntuloväylien kunnostamista on tehty valtion rahoilla hyvästä syystä, kun kansallispuistojen ja luontokohteiden kävijämäärät räjähtivät kevään aikana kasvuun. Työtä on tehty myös metsästysharrastuksen kehittämisen ja metsästäjien riistanhoitotyön arvostuksen eteen. Metsästäjiä yhdistää rakkaus eränkäyntiin ja luonnossa liikkumiseen.

 

 

Näin Suomen luonnon päivänä nautitaan ainutlaatuisesta luonnostamme ja kerätään sieltä energiaa alkavaa syksyä varten.