Kemppi hakee jatkoa kansanedustajana

Hilkka Kemppi kertoi Etelä-Suomen Sanomille tavoittelevansa jatkokautta kansanedustajana. Hän on keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä.

 

  • Vaalikautta voisi kuvata vuoristoratana. Hallitus on vienyt läpi suurimmat tarvittavat uudistukset samaan aikaan kun Korona ja Venäjän sota ovat haastaneet terveyttä, turvallisuutta ja taloutta. Sote-uudistus parantaa Päijät-Hämeen taloutta noin 49 miljoonaa ja erityisesti isien asemaa parantava perhevapaauudistus saatiin maaliin. Vaikeista olosuhteista huolimatta työ kansanedustajana on tuntunut luontevalta ja olen onnistunut tekemään muutosta jo ensimmäisellä kaudellakin kansanedustajana, kansanedustaja Hilkka Kemppi tiivistää.
  • Ilman kädenjälkeäni Päijät-Hämeeseen ei olisi tullut uusia korkeakoulujen aloituspaikkoja eikä sähköinsinöörin koulutusvastuuta. Työni näkyy myös esimerkiksi satojen miljoonien arvoisessa MAL-sopimuksessa ja Valtatie 4 uudistamisessa. Olen tehnyt näkyvää työtä mm. lapsiperheköyhyyden poistamiseksi ja perhekeskusten vakinaistamiseksi, Kemppi lisää.
  • Eduskuntavaalityötä ei voi tehdä yksin, jonka vuoksi on tärkeä aloittaa työ ajoissa. Eduskuntavaalikampanjani alkaa samantien. Toivotan kaikki Suomen tulevaisuudesta kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan!

Keskustan kansanedustajien paikat tippuivat viime vaaleissa kolmesta yhteen, kun Juha Rehula ja Martti Talja putosivat eduskunnasta.

  • Kevään 2023 vaaleissa Keskustan tavoite on ilman muuta saada useampi kansanedustaja eduskuntaan Hämeen vaalipiiristä, Kemppi toteaa.

Keskustan piirihallitus tulee nimeämään ehdokkaat kevään 2023 vaaleihin virallisesti piirin syyskokouksessa. Ehdokkaan taustalla on aina jokin paikallisyhdistys. Hilkka Kemppiä ehdottaa eduskuntavaaliehdokkaaksi Keskustan Vääksyn paikallisyhdistys.