Keskusta esittää lähikoululisää turvamaan kylä- ja korttelikoulut  

Keskusta esittää vaihtoehtobudjetissaan lähikoululisän käyttöönottoa osana perusopetuksen rahoitusta. Lähikoululisä vahvistaisi pienempien koulujen toimintaedellytyksiä ja se kannustaisi kuntia lakkautusten sijaan kehittämään koulujaan. Keskusta osoittaa vaihtoehdossaan lähikoululisälle 3 miljoonaa euroa.        – Yli puolet Suomen peruskouluista on lakkautettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Koulujen keskittäminen on kestämätöntä ja vaarantaa lasten oikeuden oppia. Koulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin perustein, … Lue lisää

Perhebarometri paljastaa, että syntyvyyden tukemiseen tarvitaan taloudellinen loikka – Vanhempainraha korotettava 90 prosenttiin edeltävistä tuloista 

Tänään julkaistussa Väestöliiton perhebarometrissa käsitellään viime hallituskaudella voimaan tulleen perhevapaauudistuksen vaikutuksia. Tyytyväisyys vanhempainvapaiden kestoon ja joustoihin on uudistuksen myötä parantunut. Perhebarometrissa nousi kuitenkin esille, että isien mielestä parempi keino kannustaa miehiä jäämään pidemmille vapaille olisi vanhempainrahan merkittävä korottaminen. Ansiosidonnaisen vanhempainvapaan taso on meillä edelleen alhaisin Pohjoismaisessa vertailussa.      – Mikään satsaus syntyvyyteen ei ole nyt … Lue lisää

Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat kohtuuttomia

Keskustan ryhmä jätti eriävän mielipiteen valtion vuoden 2024 talousarvioon sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Keskustan ryhmä tunnistaa julkisen talouden vaikean tilanteen ja tarpeen velkaantumisen hillitsemiselle. Ryhmän kansanedustajajäsenet Hilkka Kemppi ja Hanna-Leena Mattila eivät kuitenkaan hyväksy Orpon hallituksen tapaa sopeuttaa menoja leikkaamalla kaikista vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvasta ja palveluista. Hallituksen valinta kohdistaa leikkauksiaan erityisesti lapsiin ja perheisiin lisää turvattomuutta samaan … Lue lisää

Opiskelijoille korotus opintorahaan vastaantulona nuorten leikkauksille

Keskustan kansanedustajat Hilkka Kemppi, Hanna Kosonen ja Markku Siponen ehdottavat vähintään 20 miljoonan euron kohdentamista opintorahan korotukseen vuodelle 2024.  Ehdotus tulee sisältymään Keskustan vaihtoehtobudjettiin. Korotuksella kompensoidaan asumistuesta tehtäviä leikkauksia ja opintorahan indeksijäädytyksiä, joiden yhteisvaikutus opiskelijoita kohtaan on kohtuuttoman suuri.   – Nuorilta leikataan opintotuesta, asumistuesta, etsivästä nuorisotyöstä, työpajatoiminnasta, nuorisojärjestöiltä, ammattikorkeakouluilta sekä vapaan sivistystyön kautta koulutus- … Lue lisää

Hoitajamitoituksen täyden toimeenpanon lykkääminen on välttämätöntä

Keskustalaiset sosiaali – ja terveysvaliokunnan jäsenet Hanna-Leena Mattila ja Hilkka Kemppi puoltavat hallituksen esitystä pysyttäytymisessä nykyisessä hoitajamitoituksessa 0,65 ikääntyneiden pitkäaikaisen ja tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Laki hoitajamitoituksesta 0,7 vanhusten ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä säädettiin viime hallituskaudella ja sitä tukivat kaikki puolueet. Lain oli määrä astua voimaan portaittain, mutta jo parin vuoden kuluttua todettiin vakavia haasteita saavuttaa hoitajamitoitus … Lue lisää

Väkivallattoman parisuhteen tuki on saatava perhekeskuksiin ja neuvoloihin

Turvallisuuden kokemusta vahvistavat ja ylläpitävät turvallinen ympäristö sekä turvalliseksi koetut ihmissuhteet. Parisuhteessa turvallisuutta lisäävät kokemukset siitä, että tulee hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään, sekä se, että kumppaneilla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi omine ajatuksineen, tunteineen ja kokemuksineen. Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten taloudellinen tilanne, perheenjäsenten ja läheisten terveys tai aikuisten työ- ja … Lue lisää

Haluaako Asikkala todella lakkauttaa kyläkoulut?

Asikkalan kunnanhallitus esittää valtuustolle sekä Kalkkisten että Länsi-Asikkalan kyläkoulujen ja päiväkodin lakkauttamista. Pienten lasten kouluverkkoa supistettaisiin puolella ja kuntaan jäisi vain Vääksyn ja Vesivehmaan alakoulut. Keskustan valtuustoryhmä on yksimielinen siitä, että kyläkoulujen lakkauttaminen on väärä suunta. Lähipalveluiden keskittäminen on takaisku perheille ja kylien elinvoimalle. Keskustan ryhmä toivoo, että valtuusto peruu ensi maanantaina kunnanhallituksen päätöksen. Kunnanjohtaja … Lue lisää

Talousarvioaloitteessa esitetään tukea ruokavirastolle varsojen rekisteröintimaksujen kattamiseen

Kansanedustaja, eduskunnan hevosystävien seuran puheenjohtaja Hilkka Kemppi jätti talousarvioaloitteen, jossa esitetään tukea ruokavirastolle varsojen rekisteröintimaksujen kattamiseen vuoden 2024 osalta. Hevoskasvattajien kustannukset ovat nousseet nopeasti esimerkiksi energiakriisin ja inflaation myötä. Tämä on johtanut varsamäärien romahtamiseen. Esimerkiksi suomenhevosten varsamäärä näyttää tippuvan reilusti alle tuhannen varsan. Tuhannen vuosittain syntyneen varsan rajaa on pidetty kriittisenä rodun säilymisen kannalta. Eduskunnan … Lue lisää

Hallitus tarjoaa märkää rättiä terveyskeskuksille

Omakotitalon kattoremontti syyssateiden aikaan on muistuttaneet minua keskustan kestävästä lupauksesta: tupa on jätettävä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin olemme sen itse saaneet.   Miten tämä lupaus paremmasta huomisesta on mahdollista toteuttaa yhtälössä, jossa Suomea vaivaavat hitaasti hiipivät kriisit talouden ja väestön osalta, ja näkymä Ruotsista Lähi-itään on synkkä ja väkivaltainen?   Toisaalta juuri vielä ratkaisemattomat … Lue lisää

Eduskunnan Karjalakerho järjestäytyi – Hilkka Kemppi puheenjohtajaksi ja Johanna Ojala-Niemelä varapuheenjohtajaksi

Eduskunnan Karjalakerho järjestäytyi vuosikokouksessaan 13.10.2023. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Hilkka Kemppi ja varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä. Eduskunnan Karjalakerhon pitkäaikainen puheenjohtaja, kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen luopui puheenjohtajuudesta valtioneuvoston jäsenyyden myötä. – Kiitä kollegoitani luottamuksesta Eduskunnan Karjalakerhon puheenjohtajan tehtävään. Meitä kerhon jäseniä yhdistää kiinnostus omia juuria ja karjalaisuutta kohtaan. Edistämme yhdessä karjalaisen kulttuurin tuntemusta sekä yhteisiä tavoitteita esimerkiksi … Lue lisää