Koulukiusaaminen on noussut valitettavan ajankohtaiseksi aiheeksi Heinolan koulukiusaamistilanteen takia. Myös Esalaisessa (ESS 17.2.) otetiin kantaa aiheeseen nostamalla esille, ettei lainsäädännössä olisi riittäviä keinoja kouluissa tapahtuviin väkivaltatilanteisiin puuttumisessa. Tämä ei täysin pidä paikkansa. Olemme Eduskunnassa ottaneet koulukiusaamisen vakavasti. Koulukiusaamisessa on kyse myös laeista, mutta esimerkiksi opettajien ammattijärjestön mukaan lainsäädännön aukot on jo tilkitty.
Lainsäädäntö antaa keinoja puuttuja koulukisaamiseen. Rehtorilla ja opettajilla on velvollisuus ilmoittaa koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta kiusaamisesta huoltajille. Tämän lisäksi on velvollisuus ilmoittaa poliisille sekä lastensuojeluun, jos tietoon tulee oppilaaseen kohdistunut väkivallanteko. Olemme nyt vahvistaneet peruskoulujen puuttumismahdollisuuksia pidentämällä epäämistä koskevaa enimmäisaikaa. Tämän lisäksi rehtorille on annettu toimivalta poistaa häiritsevä ja turvallisuutta vaarantava oppilas koulusta. Koulusta nuoren voi erottaa kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Yksikin kiusaamistapaus on liikaa. Olen erittäin huolissani koulukiusaamisen ja -väkivallan ilmiöstä sekä sen vaikutuksesta lasten ja nuorten hyvinvointiin. Koulukiusaaminen vaikuttaa oppimiseen, itseluottamukseen ja lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Päijäthämäläisistä yläkoulun nuorista jopa 6 prosenttia kokee kiusaamista vähintään kerran viikossa. Kiusaaminen on aina väkivaltaa ja siitä eroon pääseminen on ainoa vaihtoehtomme. Yhtälö on epäonnistunut silloin, jos kiusattu joutuu vaihtamaan koulua tai väkivalta jatkuu.
Koronapandemian vuoksi kouluissa on normaalia isompi joukko oppilaita, jotka tarvitsevat tukea. Päijät-Hämeessä on huolehdittava siitä, että kaikki peruskoulut ovat laadukkaita eikä eriytymistä tapahdu. Tätä varten on onneksi saatu koronatukea valtiolta. Erityisopetuksen pienryhmiä tulee tarpeen mukaan lisätä, samoin avustajien määrää kouluissa. Poliisin kanssa tehtävällä matalan kynnyksen yhteistyöllä on ylipäätään koulujen arjessa aina lisäarvoa. Jos omat keinot loppuvat, kääntyminen viranomaisten puoleen on aina järkevää. Esimerkiksi jengiytyminen vaatii kaikissa tapauksissa tiivistä koulun ja poliisin yhteistyötä.
Paras tilanne on silloin, kun mahdollisiin ongelmiin pysytään puuttumaan jo varhain. Perheiden tukeminen jo ensimetreillä esimerkiksi neuvoloiden, perhekeskusten ja kolmannen sektorin tuella on paras paikka puuttua myös koulukiusaamiseen. Myös nyt vakinaistuva harrastamisen Suomen malli auttaa nuoria olemaan osa kouluyhteisöjä, kun maksuttomia harrastuksia tuodaan koulupäivien yhteyteen. Myös luokkien koolla on merkitystä siihen, että opettajalla ja muilla aikuisilla on mahdollisuus rakentaa ryhmähenkeä ja auttaa tukea tarvitsevia. Tämän vuoksi olemme pienentäneet varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ja lisänneet oppilashuollon resursseja kaikille asteille. Oppivelvollisuusiän pidentämisen myötä tärkeintä oli saada ohjauksen ja tuen resurssit kuntoon peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheessa.
Koulun pitää olla kaikille turvallinen paikka. Tämän osalta olemme yhteisen haasteen äärellä, jossa paikalliset mallit, kotikasvatus ja käytöstavat, nopea puuttuminen ja varhainen tuki ratkaisevat.
Kirjoitus on julkaistu Itä-Hämeessä 4.3.2022 ja Seutu4-lehdissä 9.3.2022