Koulun pitäisi aina olla turvallinen paikka 

Viime viikolla kohtasimme tragedian, jota kukaan ei olisi halunnut kohdata. Vantaan kouluampuminen sai minut pysähtymään. Kouluampumisen uhri, loukkaantuneet ja ampuja olivat vain 12-vuotiaita lapsia. Tietoa on vielä vähän, jonka vuoksi Vantaan tapahtumien perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä tai yleistyksiä.  

Koulun pitäisi aina olla turvallinen paikka. Kansanedustajana ja opettajana ajattelen, että koulut tekevät koko Suomen turvallisuuden kannalta tärkeintä työtä ja niihin on edelleen syytä luottaa. Äitinä ajattelen, että kodeilla on kuitenkin se suurin tehtävä ja tuki lapsen parhaaksi ei vielä ole aukotonta.  

Vantaan tragedia nosti koulukiusaamisen jälleen keskusteluun. Kiusaamisen ehkäisy on ollut politiikan kestoteema vaalikaudessa toiseen. Kahdella edellisellä hallituskaudella on tehty paljonkin työtä. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 2018 raportin kiusaamisen ehkäisystä ja koulurauhan turvaamisesta ja vuonna 2021 toimenpideohjelman raportin toteuttamiseksi.  

Näistä viime vuosien raporteista toimenpiteiksi nousi esiin muun muassa tunnetaitojen vahvistaminen varhaiskasvatuksessa, sitouttava kouluyhteistyö koulupudokkuuden ehkäisemiseksi ja henkilöstön koulutus. Toimenpiteiden arvioimiseksi Kansallinen arvioinitikeskus (Karvi) toteutti kiusaamisen vastaisten menetelmien arvioinnin. Arvioinnissa keskeiseksi haasteeksi nousi oppilaiden ja huoltajien haluttomuus kertoa kiusaamisesta koulun henkilökunnalle.  

Kehitysehdotuksiksi raportti tuo esiin, että kiusaamiseen puuttuminen vaatii luottamuksellisen suhteen rakentamista koulun henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien välille. Oppilaiden ja huoltajien roolia on tärkeää vahvistaa koulun kiusaamisen vastaisessa työssä. Vanhemmilla on siis lopulta aina se tärkein rooli. 

Kouluissa on myös toteutettu KiVA koulu- ohjelmaa, joka kohtasi tällä viikolla kritiikkiä. Keinot, joita ohjelma tarjoaa ovat toisaalla jopa pahentaneet tilannetta. Ohjelma painottaa ennen kaikkea  ennaltaehkäisyä. Ohjelmaan kuuluu oppitunteja, joihin sisältyy tunnetaitokasvatusta, keskustelua ryhmäpaineesta, kiusaamisesta ja turvallisempien tilojen luomisesta. Tämän kulttuurin juurruttaminen nopeasti koulun arkeen vaatii aikaa, ammattitaitoa ja panostuksia.  

Kiusaamisesta on siis tehty tutkimusta, toimenpiteitä ja raportteja. Se palauttaakin minut sen lohduttoman ajatuksen ääreen, että olemme tunnistaneet ongelmat ja keksineet ratkaisuja, mutta silti tämä 12-vuotias kiusattu tarttui aseeseen.  

Me emme saa jäädä jossittelemaan tai vaipua lohduttomuuteen. Työtä on jatkettava, lapsista ja nuorista on pidettävä huolta. Nyt ei ole kuitenkaan syytä perustaa komiteoita tai työryhmiä, vaan keskittyä olemassa olevan tiedon varassa paremmin tekemiseen: vuorovaikutuksen ja luottamuksen vahvistamiseen sekä opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutukseen kiusaaminen ennaltaehkäisemiseksi. Mikään menetelmä ei toimi, jos sitä ei käytetä johdonmukaisesti koko kouluyhteisössä. Ja toki olennaista on se, että työtä tehdään lasten, nuorten ja heidän huoltajiensa kanssa yhdessä. 

Ehkä pitää myös kyetä katsomaan syvemmälle. Viimeisimmässä kouluterveyskyselyssä joka kolmas noin kymmenenvuotiaista lapsista kertoo kokeneensa kotona henkistä väkivaltaa ja joka neljäs fyysistä väkivaltaa. Kysymys kuuluu, mitä lasten kodeissa oikein tapahtuu?Meidän on tehtävä paremmin. Kotien asioilla on suora merkitys suomalaisten turvallisuuteen. Ihminen, joka on lapsuudessaan elänyt pelon ilmapiirissä, oppii luovimaan pelottavassa ympäristössä. Lapsen turvatutka saattaa aktivoitua herkästi vielä aikuisenakin. Valtion on tehtävä ryhtiliike ja tarjottava siihen myös välineitä. 

 

Vantaan tragedia todisti jälleen, että niin kriiseissä kuin arjessakin järjestöt tekevät äärettömän tärkeää työtä kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi. Moni järjestö tekee ennaltaehkäisyä koulutuksin ja neuvontaa, tarjoaa tukea kiusaamista kohdanneille ja heidän perheille tai tarjoaa turvallisen yhteisön lapselle tai nuorelle. Järjestöt tekevät työtä, jota julkisilla resursseilla ei voitasi tehdä. Järjestörahoituksesta leikkaaminen olisi kuolinisku myös elintärkeille kiusaamisen vastaisille toimijoille.  

Vantaan tapahtumat jättävät minuun ikuisen jäljen ja tuovat osaltaan lisää vastuuta kansanedustajan työhön. Olen aina valmis poikkipuolueelliseen yhteistyöhön ja sitä tarvitsemme erityisesti nyt.  

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 12.4.2024