Perheiden ja parisuhteiden nostaminen jälleen hyvän elämän keskiöön vaatii poliittista tahtoa ja nykyisten valtion tukirakenteiden uudelleen tarkastelua. On aika sanoa ei työelämän joustamattomuudelle, joka on jo vuosia pompotellut perheitä ja parisuhteita. Perhe tai parisuhde ei voi olla työelämään nähden vain satunnainen projekti, josta tukee kyetä joustamaan ollakseen menestyvä. Vääristyneen markkinatalouden vaatimus perheen loputtomasta joustosta syö jaksamista, on perimmäinen syy tasa-arvo-ongelmiin ja on hyvälle lapsuudelle vahingoksi. Tämän päivän suorituskeskeinen ja materialistinen yhteiskunta kasaa nuorille suuren määrän paineita, jolloin perheen perustamiselle ei yksinkertaisesti jää tilaa.
Oleellisimpana lyhyen aikavälin kysymyksenä lienee se, miten saamme työelämään lisää joustoa ja rakennettua kuntiin lapsiperheitä tukevaa kulttuuria. Pitkällä aikavälillä merkityksellistä on se, miten kannustamme ihmisiä mittaamaan hyvää elämäänsä onnellisuudella, ei BKT:llä tai työelämän titteliriveillä.
On ajankohtaista tarkastella, kuinka politiikalla voisi rohkaista hankkimaan lapsia entistä varhaisemmin, jos niitä haluaa. Työelämän ja korkeakoulutuksen rakenteita olisi pohdittava kiireesti perheen näkökulmasta, sillä ensisynnyttäjien noussut keski-ikä lisää terveysriskejä. Väestöliiton mukaan paras ensisynnyttäjän ikä naisilla olisi 20–25 vuoden iässä, mutta ensimmäisiä vauvoja saadaan vasta 30–34-vuotiaina. Eilen julkaistun vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan vain 75 % nuorista haaveilee lapsista ennen 35 ikävuotta. Myöskään perheiden lapsilukutoive ei tällä hetkellä kohtaa todellisuuden kanssa.
On väärin, että nykyinen kilpailuyhteiskunta jättää musertavan jälkensä perhe-elämään ja parisuhteisiin. huolestuttavaa on myös perheiden eriytyminen toisistaan sosioekonomisen taustan perusteella. Esimerkiksi helsinkiläinen ylempi toimihenkilö saa vauvan lähempänä 34 vuotta, kun taas helsinkiläinen duunari saa ensimmäisen lapsensa lähes viisi vuotta aiemmin. Alueelliset erot ja koulutustausta näkyy lapsiluvuissa. Myös määräaikaisissa työsuhteissaolevien todennäköisyys rakentaa perhettä on pienempi, kuin vakituisissa työsuhteissa olevilla.
Tällä hetkellä lastenhoidon tukijärjestelmä on liian sekava. Olisi aika muuttaa ajattelua päällekkäisistä järjestelmistä kohti toisiinsa integroitunutta, jossa sosiaalietuudet ja verot nähdään yhtenä jatkumona. Perheet tarvitsevat joustoja ja laadukasta, ennaltaehkäisevää palvelua sekä tukea. Parisuhteet puolestaan tarvitsevat yhteistä aikaa, jota tulisi arvostaa työelämässä. Keskustanuorten ajamissa Tulevaisuuskutsunnoissa tulee myös olla henkilökohtaista ohjausta perhesuunnitteluun, jotta nuorilla olisi tukea perhe- tai parisuhdeasioissa aikuisuuden kynnyksellä. Hyvä yhteiskunta on sellainen, jossa pienimmästä ja toisesta ihmisestä huolehditaan.