Sähkön siirtohintojen hillintä on oikeudenmukaisuuden voitto – asumisen kustannuksia on hillittävä 

Hallitus on ministeri Lintilän johdolla tiedottanut toimista sähkönsiirtohintojen nousun hillitsemiseksi. Valmisteltu lakimuutos sekä laskee siirtomaksujen vuotuisia korotuskattoja että pienentää sallittuja tuottoja. Valmisteltu esitys täyttää kansallisen ja EU-lainsäädännön vaatimukset.     – Sähkön siirtomaksut tulevat alenemaan pitkällä aikavälillä ja tämän voitto jokaiselle suomalaiselle.  Sähkön toimitusvarmuus on tärkeää huoltovarmuuden kannalta, mutta hinnat ovat nousseet yli suomalaisten maksukyvyn. Tämä lakimuutos … Lue lisää

Kiitos Hallitukselle – Suomen poliisikoirien koulutukseen satsataan Hämeessä 

Hallitus päätti tänään Hämeenlinnassa sijaitsevan poliisiammattikorkeakoulun poliisikoiralaitoksen toimitilojen peruskorjaamisesta. Tilojen saattamisesta nykyaikaiseen poliisikoirakoulutuksen vaatimalle tasolle vaadittiin jo vuonna 2017, kun Poliisihallitus teki päätöksen koulutuksen säilymisestä Hämeenlinnassa.  Korjauksen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2022 huhtikuun lopussa.     – Kiitos hallitukselle satsauksesta Hämeen poliisikoirakoulutukseen. Tilojen kunnostamiselle on ilmeinen tarve, sillä poliisikoirakoulutus tapahtuu tällä hetkellä pääosin väistötiloissa. Hankkeen toteutumisen … Lue lisää

Hilkka Kemppi lähtee kuntavaaleihin – uskoo Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen

Asikkalan valtuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Hilkka Kemppi on valittu ehdolle kevään kuntavaaleissa Keskustan listalle kotikunnassaan Asikkalassa. Kemppi on toiminut Asikkalan valtuuston puheenjohtajana koko kuluneen neljän vuoden valtuustokauden.   – Olen lähdössä ehdolle kevään kuntavaaleihin, sillä uskon kehyskuntien kysyntään Koronan muuttamassa Suomessa. Asikkalassa on nyt ruutia. Uskon Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen. Turvallisuus, uusiutuva energia, … Lue lisää

Tunnustetaanko lähikoulujen arvo liian myöhään?  

Suomessa on nähty tarina siitä, kuinka sodan jälkeisistä luokista ja elinkeinojen murroksista on ponnistettu ylös koulutuksella. Nyt tarina on taipumassa siihen, että keskitämme koulujamme ja palveluitamme väkiluvun vähetessä. 2020-luku on osoittautunut omalla tavallaan ratkaisevaksi ja me elämme sen toista vuotta. Kun lapset vähenevät, tarvitaan aluepoliittisia keinoja, joilla lähikoulutusta vahvistetaan.   Koulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä mahdollistuu Kanta-Hämeessä yhä useammalle lapselle ja nuorelle 

Mitä taitoja, ystäviä tai työpaikkoja sinä olet saanut harrastuksen avulla?      Keväällä käynnistyvän harrastamisen Suomen mallin tarkoituksena on saada jokaiselle lapselle mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Kanta-Hämeestä mallin pilotointivaiheeseen valittiin mukaan kaksi hanketta: Forssan, Jokioisten ja Tammelan yhteinen hanke sekä Hämeenlinnan kaupungin hanke. Hankkeiden piirissä on lähes 9000 kantahämäläistä lasta ja nuorta.  Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 6,4 miljoonaa euroa avustuksia ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä tulee mahdolliseksi monelle myös Päijät-Hämeessä

 Mitä taitoja, ystäviä tai työpaikkoja sinä olet saanut harrastuksen avulla?      Valtion harrastamisen Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä. Sen tarkoitus on saada jokaiselle lapselle mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Päijät-Hämeessä pilotteja vetää kuusi kuntaan: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä ja Lahti. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 6,4 miljoonaa euroa avustuksia ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen ja avustusta saanut … Lue lisää

Liikenteen uudistamisen tulee perustua oikeudenmukaisuuteen – autoveropopulismi tulee ampua alas

Hallitus on linjannut liikenteen päästövähennyksistä eli tiekartassa kestävään liikenteeseen. Tiekartassa esitetään keinot, joilla kotimaan liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Ehdotus lähtee seuraavaksi lausunnoille. – Tiekartta on hyvä pohja vaativalle kokonaisuudelle. Polttoaineveron korotuksia ei ole tulossa eikä paperi sisällä kevyitä heittoja tai tyhjiä lupauksia. Olennaista on vähentää päästöjä lisäämättä liikkumisen hintaa tai vaikeuttamatta autoilua siellä, … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä lähtee liikkeelle – Suomen malli käynnistyy 112 pilotin voimin 

Mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen tuovan Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä ympäri Suomen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 6,4 miljoonaa euroa avustuksia pilottien toteuttamiseen. Avustusta saanut toiminta kattaa yli 1 000 koulua ja yli 200 000 oppilasta.   – Harrastukset tuovat taitoja, joihin kaikilla tulee olla mahdollisuus. Nyt joka kolmas nuori jättää harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen … Lue lisää

Toisen asteen koulutuksen keskittämiselle stoppi – lukioiden saavutettavuuslisä käyttöön

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja nostetaan esille toisen asteen koulutuksen keskittämisen negatiivisia vaikutuksia. Tutkimuksen tulosten perusteella lukiokoulutuksen alueellisen saatavuuden heikentäminen vaikuttaa ennen kaikkea nuorten koulutusalavalintaan, kun taas ammatillisen koulutuksen tarjonnan supistamisella voi olla merkitystä myös sekä toisen asteen tutkinnon suorittamistodennäköisyyteen että valmistumiseen käytettyyn aikaan.   – Koulutuksen … Lue lisää

Kirjallinen kysymys paikallisten toimijoiden huomioimisesta Evon kansallispuistohankkeen suunnittelussa 

Keskustan hämäläinen kansaedustaja Hilkka Kemppi on jättänyt tänään 21.12. kirjallisen kysymyksen paikallisten toimijoiden huomioimisesta Evon kansallispuistohankkeen suunnittelussa.      – Alueen muuttuminen retkeilyalueesta kansallispuistoksi tulee vaikuttamaan alueen käyttömahdollisuuksiin ja on sitä myöten herättänyt paljon kysymyksiä esimerkiksi metsästyksen, metsähoidon, koulutuksen tai maankäytön osalta. Näistä teemoista nousi esille huolia 9.12. järjestämässäni Evon kehittämistä käsitelleessä tilaisuudessa, jossa oli kuulolla yli 65 paikallista … Lue lisää