Kansanedustaja Kempin selvitystyö lapsiperheköyhyyden poistamiseksi alkaa

Kansanedustaja ja Eduskunnan köyhyysryhmä varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi käynnistää kokoavan selvitystyön lapsiperheköyhyyden poistamiseksi eduskunnan perheellistymistä käsitelleen ajankohtaiskeskustelun pohjalta ja kutsuu toimijoita aiheen ympäriltä keskustelemaan kanssaan vuoden mittaan. Selvitystyö jatkuu vuoden 2020 kesään. Tänä aikana Kemppi kannustaa erilaisia perheitä, lapsiperheiden taloustilanteen kanssa töitä tekeviä järjestöjä, yrityksiä ja julkisen puolen toimijoita sekä muita asian ammattilaisia tuomaan tarinoitaan, näkemyksiään … Lue lisää

Hallitus luopuu epäoikeudenmukaisesta aktiivimallin leikkurista ja kehittää työkykyä

Eduskunta kävi keskustelua tiistaina hallituksen esityksestä luopua työttömyysturvan aktiivimallista vuodenvaihteessa. Aktiivimallin leikkuri on vähentänyt työttömyysturvaa yli 100 000 työttömältä ilman, että mallin työllisyysvaikutuksia kyettiin tutkittaessa osoittamaan eroon muista työllisyystoimista. Mielestäni se osoittaa poliitikoilta kypsyyttä, että olemme valmiita arvioimaan edellisen hallituksen asettamien velvoitteiden toimivuutta. Meidän tulee myöntää tutkimustulosten pohjalta, että on oikeudenmukaisempiakin tapoja kannustaa työntekoon, kuin … Lue lisää

Visio hyvin toimivasta huolenpidosta

Äiti näyttää kipeää kurkkuaan ja kertoo väsyneensä lapsensa tuen tarpeeseen. Lääkäri määrää lääkkeen ja kirjoittaa lähetteen jatkotutkimuksiin. Perhe saa saman katon alta perhekeskuksesta kotipalvelua ja monitoimijainen työryhmä kokoontuu miettimään, miten lasta voisi tukea paremmin koulupolun kynnyksellä. Samalla keskustellessa selviää, että perheen mummo ei enää pärjää yksin muistisairauden kanssa. Hän pääsee tuetun asumisen piiriin lähelle tytärtään … Lue lisää

Tetissä kansanedustajalla

Tekstin on laatinut Matias Päivä, joka työskenteli Hilkka Kempin toimistossa TET-harjoittelijana 14.–18.10.2019.   Maanantaina olin kansanedustajan matkassa tutustumassa hänen maakuntapäiväänsä eli kiertelimme ympäri vaalipiiriä. Janakkalassa tutustuimme uuden perhekeskuksen mahdollisuuksiin ja lähdimme lounastamaan Janakkalan kaupungin johdon kanssa asemaravintolaan, jossa he esittelivät kaupunkinsa kärkihankkeita. Matkasimme Hämeenlinnaan keskustelemaan Hämeen yrittäjien toimitusjohtajan kanssa siitä, miten Hämeessä yrittäjät voivat. Matkalla … Lue lisää

Keskusta ei lähetä laskua työllisyysasteen nostamisesta perheille

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk), Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Riikka Purra (ps) keskustelivat varhaiskasvatuksesta varhain Ylen ykkösaamussa. Voit kuunnella keskustelun painamalla tästä linkistä. – Keskustelu perheiden arjen parantamisesta tuntuu lipsuvan Kokoomuksen kanssa helposti keskusteluun kotihoidontuen leikkaamisesta, joka nähdään vastauksena naisten työllistymisen lisäämiseen. Keskusta ei kuitenkaan halua lähettää laskua työllisyysasteen nostamisesta perheille tukien leikkauksena vaan pitää kiinni … Lue lisää

Lisää konkretiaa keskustelualoitteeseen – perhemyönteisyyden kuuden kohdan lista

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) kannustaa eduskuntaa keskustelemaan perheiden tarpeista kuuden kohdan listan kautta. Lista on jatkoa Keskustan eduskuntaryhmän viime perjantaina luovutettuun keskustelualoitteeseen. Kemppi ehdottaa mm. isovanhempien perhevapaita, perheystävällisyyden lisäämistä työpaikoille myös lainsäädännön keinoin, toimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi sekä Perhekeskusten vahvistamiseksi. Kemppi ajaa valtiota ja valtionyhtiöitä perheystävällisten työpaikkojen edelläkävijäksi. – Perheystävällinen politiikka tukee lapsiperheiden lisäksi myös muun … Lue lisää

Opetusministeri rikkoo puheillaan yhdessä sovittua – kärsijänä olisivat monilapsiset perheet

Opetusministeri Li Andersson kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa haluavansa pienentää kotihoidon tuen sisaruslisää. Tämä olisi järjetön suunta tilanteessa, jossa syntyvyys laskee ja lastensaantiin tulisi kannustaa. Monilapsisissa perheitä tulisi kiittää ja kannustaa, ei lyödä raipalla, Kemppi painottaa. Kotihoidontuen vastustajat näkevät tuen olevan ministeri Anderssoninkin puheiden mukaan ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa. Perheiden ja lasten etu tulee asettaa … Lue lisää

Vuoden valtuutettu: Puhe Euroopan Neuvoston demokratiapäivässä

Olen kiitollinen saadessani toivottaa hyvää demokratiapäivää koko Suomen kansalle. Tänään olemme Suomen tasapainon juurilla – nimittäin lähidemokratiaa juhlimassa. Kuntaliiton valitsemana vuoden valtuutettuna olen kiitollinen kunniasta jakaa tämä päivä kanssanne. Tiivistän 15 min esitykseni kolmeen kuntapolitiikan tulokulmaan: johtajan uuteen rooliin, tiimien empatiakykyyn sekä luottamuksen merkitykseen.  VALTUUSTON LÄHIDEMOKRATIAROOLI Mikä on kunnanvaltuuston rooli? Helsingin yliopiston professori Stefan Sjöblom … Lue lisää

Perhekeskukset laajennettava koko Suomeen

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi toissapäivänä rahanjaosta uusille sosiaali- ja terveyskeskuksille. Avustuksia sote-keskusten perustamiseen voivat hakea joulukuusta lähtien eri maakuntien kunnat ja kuntayhtymät yhdessä. – Ministerin tiedotustilaisuus painotti lääkäripalveluita ja siitä unohtui kriittinen tarve ennaltaehkäisevän tuen kehittämiselle. Perustason palveluiden vahvistamisessa tarvitaan muutakin kuin lääkäreiden lisäämistä. Sote-keskuksia kehitettäessä on kriittistä tukea esimerkiksi varhaisen tuen lisäämistä Perhekeskusten … Lue lisää

Ikäihmisillä on oikeus oppia

Tänään alkaa valtakunnallinen vanhustenviikko. Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 6.10.-13.10.2019 teemalla Varaudu vanhuuteen – Gardera dig för ålderdomen – Ráhkkan boarisvuhtii. Ikääntymisestä käytävään keskusteluun tulee tuoda positiivisuutta. Suvaitsevan asenneilmapiirin luominen on meidän yhteinen tehtävämme. Jos puhumme ikääntymisestä vain kulueränä tai kasvavana ilmiönä, menetämme sateenkaaren monta väriä. – Ikääntyminen on luonnollinen osa elämää. Ei voi olla niin, … Lue lisää