Keskustan Hilkka Kemppi jätti lakialoitteen, jossa vaaditaan aluehallintovirastolle oikeuksia puuttua lapsen koulunkäynnin tuen laiminlyönteihin 

Kansanedustaja Hilkka Kemppi on jättänyt lakialoitteen, joka antaa aluehallintovirastoille oikeuden puuttua lapsen koulunkäynnin tuen laiminlyönteihin mahdollisimman ajoissa. Lakialoitteella halutaan parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua epäkohtiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä oppivelvollisten oikeusturva perustuu täysin jälkikäteisiin oikeusturvakeinoihin.   Sivistykselliset perusoikeudet ovat yksi oppivelvollisten lasten tärkeimmistä oikeuksista. Siitä huolimatta käytännössä lasten oikeusturva sivistyksellisten perusoikeuksien osalta on täysin jälkikäteisen … Lue lisää

Toisen asteen koulutuksen keskittämiselle stoppi – lukioiden saavutettavuuslisä käyttöön

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja nostetaan esille toisen asteen koulutuksen keskittämisen negatiivisia vaikutuksia. Tutkimuksen tulosten perusteella lukiokoulutuksen alueellisen saatavuuden heikentäminen vaikuttaa ennen kaikkea nuorten koulutusalavalintaan, kun taas ammatillisen koulutuksen tarjonnan supistamisella voi olla merkitystä myös sekä toisen asteen tutkinnon suorittamistodennäköisyyteen että valmistumiseen käytettyyn aikaan.   – Koulutuksen … Lue lisää

Keskustan opettajataustaiset kansanedustajat iloitsevat oppivelvollisuusuudistuksen etenemisestä

Oppivelvollisuusuudistus on mittaluokaltaan verrattavissa peruskoulu-uudistukseen. Uudistuksessa oppivelvollisuusikää korotetaan 18 ikävuoteen.   – Maksuton toisen asteen koulutus on tärkeä kädenojennus suomalaisille nuorille ja heidän perheilleen. Jopa tuhansia euroja maksavat oppimateriaalit ovat jatkossa maksuttomia, eikä yhdenkään nuoren opiskelu jää enää kiinni siitä, onko vanhemmilla varaa ostaa kirjoja ja muita oppimateriaaleja, toteaa kansanedustaja Hilkka Kemppi.   – Tämä … Lue lisää

Keskustan sivistysedustajat: Oppivelvollisuusuudistus on historiallinen panostus nuorten ja perheiden arkeen

Sivistysvaliokunnan keskustalaiset jäsenet tervehtivät ilolla eduskunnalle tänään annettua esitystä oppivelvollisuusiän korotukseksi 18 ikävuoteen. Uudistuksen tavoitteena on, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen ammatillisen- tai lukiotutkinnon.   – Kyseessä on rakenteellisen tason uudistus, joka on merkittävä parannus nuorten ja perheiden arkeen. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi on tehty vuosien varrella paljon töitä, mutta edelleen 15 prosenttia nuorista … Lue lisää