Hallituksen tärkein tehtävä on väestökriisin ratkaiseminen 

Suomi elää historiallista väestöllistä murrosta. Syntyvyyden lasku kiihdyttää entisestään väestön nopeaa ikääntymistä ja työikäisen väestön vähenemistä. Ikääntyminen tulee edelleen kiihtymään lähivuosina. Suomalaiset toivovat saavansa keskimäärin noin kaksi lasta, mutta saavat tällä hetkellä keskimäärin vain noin 1.32 lasta elämänsä aikana. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, tulevaisuudenusko ja yhteisön tuki vaikuttavat lastensaantiin. Väestöliiton Perhebarometrin (2022) mukaan vähiten lapsia toivovat ja … Lue lisää

Kehysriihessä tulee asettaa tavoite syntyvyyden lisäämiselle 

Tänään on julkaistu valtioneuvoston tilaama selvitys Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä, linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle. Selvitys osoittaa, että väestökehityksemme on erkaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana muiden pohjoismaiden kehityksestä niin väestökasvun hitauden, hedelmällisyysluvun laskun kuin nettomaahanmuutos osalta. Syntyvyyden voimakas aleneminen heikentää julkisen talouden rahoituspohjaa ja kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta.     – Koettu epävarmuus on Suomessa tärkein laajempi syy siihen, että lastensaantia siirretään tai siitä luovutaan.  … Lue lisää